Gardena

Saksan Ulmista maailmalle lähtenyt GARDENA on miljoonien ihmisten suosima puutarhavälinemerkki yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Vuonna 1961 perustettu GARDENA on Euroopan johtava puutarhavälineiden tuotemerkki. GARDENA valikoimasta löydät kaiken, mitä puutarhaan tarvitset: kastelujärjestelmiä, pumppuja, nurmikonhoitotuotteita, robottiruohonleikkureita, puiden ja pensaiden hoitotuotteita, puutarhavälineitä sekä maanmuokkaustyökaluja. Ympäristöystävällinen ja laadukas GARDENA on tunteella mukana ihmisten elämässä, niin puutarhassa, kuin myös sen ulkopuolella.

Vuonna 1961 perustettu GARDENA on kehittynyt pienestä puutarhavälineiden kauppaliikkeestä maailmalla tunnustetuksi älykkäiden puutarhatuotteiden ja -järjestelmien valmistajaksi muutamassa vuosikymmenessä. Lopullinen läpimurto tehtiin, kun alkuperäinen GARDENA-järjestelmä esiteltiin vuonna 1968. Järjestelmätuotteiden ideaa jatkettiin seuraavina vuosikymmeninä GARDENA Combisystem -järjestelmällä (1977), akkukäyttöisillä GARDENA V12 -tuotteilla, GARDENA-sadetinjärjestelmällä ja GARDENA Micro-Drip-järjestelmällä (kolme jälkimäistä 1990). Menestyksen takana on aina ollut brändin innovatiivinen vahvuus sekä johdonmukainen myynti- ja markkinointikäytäntö.

Sivu
Gardena Robottiruohonleikkuri Sileno Life 1000 m²
Ale 214€
19.06. asti
Gardena Robottiruohonleikkuri Sileno Life 1000 m²
Suojakatos ja valitsemasi tarrasetti kaupan päälle! (Arvo yhteensä 258,90€)
1 145,00 € 1 359,90 €
Gardena Uppopainepumppu 4700/2 Inox Automatic 4700 l/h 2,3 bar
★★★★★ ★★★★★
143,40 €
Gardena Sähköpensasleikkuri teleskooppi THS 500/48 500W
Ale 20€
19.06. asti
★★★★★ ★★★★★
179,90 € 199,90 €
Gardena Robottiruohonleikkuri Sileno Life 700, 700m²
Ale 164€
19.06. asti
Gardena Robottiruohonleikkuri Sileno Life 700, 700m²
Suojakatos ja valitsemasi tarrasetti kaupan päälle! (Arvo yhteensä 258,90€)
995,00 € 1 159,00 €
Gardena Uppopainepumppu 6100/5 Inox Automatic 6100 l/h 4,7 bar
Ale 49€
19.06. asti
★★★★★ ★★★★★
329,90 € 379,00 €
Gardena Imuletkun kelluke 1
32,50 € 39,90 €
Gardena Uppopainepumppu 5900/4 Inox 5900 l/h 3,5 bar
★★★★★ ★★★★★
215,00 €
Gardena Puutarhapumppu Comfort 5000/5E LCD
OUTLET
325,00 € 379,90 €
Gardena Akkuruohonleikkuri PowerMax Li-40/32
295,00 € 339,00 €
Gardena Uppopumppu 25000 likavedelle
OUTLET
146,00 € 159,90 €
Gardena Levitin XL 18 l
113,70 €
Gardena Rikkaruohonpoistaja
43,40 €
Gardena Oksaleikkuri StarCut 160 Plus
79,10 € 89,90 €
Gardena Paineruisku 1,25 L
25,60 €
Gardena Pesuharja 27x9 cm
29,60 €
Gardena Upposadetin T 380
38,50 €
Gardena Oksaleikkuri StarCut 410 Plus varrella
108,80 € 119,90 €
Gardena Levitin L 12,5 l
59,30 €
Gardena Letkuvaunu metallia 100
225,00 €
Gardena Upposadetin MD40
19,70 €
Gardena Uppopumppu 19500 2in1
OUTLET
173,00 € 199,90 €
Gardena Uppopumppu 16000 likavedelle
OUTLET
98,90 € 109,90 €
Gardena Uppopumppu 9000 puhtaalle vedelle
59,30 € 69,90 €
Gardena Reppupaineruisku 12 L
94,90 €
Gardena Halkaisukirves 1000A
59,30 €
Gardena Kuurausharja Comfort
26,60 €
Gardena Oksaleikkuri Slimcut
69,20 €
Gardena Lumikola 70 cm
103,80 €
Gardena Upposadetin T 200
34,50 €
Sivu
Ole hyvä ja odota...

Syötä tähän sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme ostoskorin sinulle.

Joillekin myymillemme tarvikkeille rahti määräytyy toimitusosoitteen postinumeron ja toimitettavan määrän mukaan.

Kerro meille siis ensin postinumerosi, niin voit sen jälkeen lisätä tämän tuotteen ostoskoriin.

Voit määritellä rahtilaskentaan käytettävän postinumeron tässä: